Marianne

Lapsuuden ja nuoruuden harrastus ja myöhemmin tanssijanammattini johdatti minut pilateksen ja joogan suuntaan. Kiinnostus liikkeen ja hengityksen yhdistämisestä ja sen tuottamasta meditatiivisuudesta vetivät puoleensa.

Pilates

Pilateksen avulla kuntoutin tanssijanurani aikana, ja sen jälkeen tulleita kehollisia vaivoja ja sain riemukseni kokea, että pilates harjoitteet todellakin kuntouttavat tehokkaasti. Se on pitänyt minut toimintakykyisenä ja elinvoimaisena. Koenkin, omien tuntemuksieni kautta, että mm. syviä keskivartalon lihaksia vahvistava pilates-menetelmä on kaiken liikkeen perusta. Kun ”pilatesajattelu” siirtyy pikkuhiljaa arkeemme, niin voimmen paremmin ja liikumme turvallisesti. Mielialakin kohoaa, kun ryhtimme paranee. Hengityksen ja virtaavan liikkeen yhteys pyritään ylläpitämään koko harjoituksen ajan ja se myös rauhoittaa mieltä. Keskittymällä harjoituksen suorittamiseen tarkasti ja hienovaraisesti voi kokea syvää rentoutumisen tunnetta, vaikka tekisi raskaampaakin harjoitetta. Pilates – menetelmä opettaa myös hengittämään syvemmin.

Jooga

Jooga tuli 90-luvun alkupuolella elämääni astangajooga suuntauksen kautta. Olin silloin melko kilpailuhenkinen ja suorituskeskeinen nuori aikuinen ja suuntaus oli minulle mieluinen. Sain rauhoitettua vilkasta mieltäni harjoituksilla ja se veti puoleensa. Astangajooga onkin pysynyt elämässäni mukana. Aina kun kaipaan kokonaisvaltaista vahvistusta keholleni , niin teen oman astangajooga harjoituksen. Kun lähdin opiskelemaan joogaopettajaksi, pääsuuntaus oli lempeä hathajooga. Tuli syvä kaipaus hidastaa tahtia, hiljentyä ja pysähtyä. Uuden lempeämmän joogamuodon kautta opin olemaan armollinen ja lempeämpi itseäni kohtaan. Suosittelenkin jokaista kuuntelemaan omaa sisäistä tarvettaan valitessaan itselleen sopivan joogamuodon. Ja kuuntelemaan myös henkisen kehityksen tuomaa muutosta, ja miten se vaikuttaa omaan joogapolkuun.

Pehmeä Pilates & Pehmeä Jooga

Pehmeä Pilates ja Pehmeä Jooga ovat minun näköiseni  jooga- ja pilatestuntini. Olen oman henkisen kasvuni myötä syventänyt ja yksinkertaistanut molemmat lajit saman selkeän, pehmeän ajatuksen äärelle. Siihen on helppo laskeutua ja vapauttaa turhat kehon tai mielen jännitykset ja työskentely pois. Molemmat lajit rentouttavat, auttavat keskittymään tähän hetkeen, läsnäoloon. Vahvistavat kehoa, maayhteyttä ja opettavat kehon ja mielen tietoisuutta.

 

Koulutukset mm:

Somatic pilatesohjaaja
Somatic laitepilatesohjaaja
Somatic stretchingohjaaja
Somatic Personal Trainer
Spiraalistabilaatio-ohjaaja
Footbic- ohjaaja
Joogaopettaja/ Joogakoulu Shanti
Useita kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja henkisen kasvun lyhytkursseja ja koulutuksia

Ohjaan ja valmennan ryhmiä sekä yksityisasiakkaita.

Lämpimästi tervetuloa kanssani rentoutumaan, liikkumaan ja oppimaan uutta 🌸

Marianne